Omaishoitajia on syytä muistaa 11.4.2014
Liikunnallinen elämäntapa on kadonnut suomalaisesta yhteiskunnasta. Lihavuus ja pelkästään ovella jo kolkuttava liikkumattomuudesta johtuva diabetes maksaa yhteiskunnalle satoja miljoonia euroja. Mitä maksanee tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja masennuksien hoito? Liikkumaton elämäntapa lisää myös ikääntymisestä aiheutuvia ongelmia ja kansantalouden kustannuksia, heikentää työelämän tuottavuutta ja kilpailu-kykyä sekä kasvattaa samalla väestöryhmien välisiä terveys- ja hyvinvointieroja.
Miksi liikkuminen kannattaa? Joillekin se on elämänmuoto, ilon, onnellisuuden ja fyysisen hyvinvoinnin lähde. Toiselle se on mahdollisuus edistää oppimista, yksilön kasvua, itsenäistä elämänhallintaa, parantaa työrauhaa, vähentää kiusaamista. Kolmannelle se näkyy työstä poissaolojen vähenemisenä, sosiaalisen pääoman kasvuna, työssä jaksamisena, työurien jatkamisena ja tuottavuuden nousuna. Miksi siis emme liiku?
Liikunta on kuntalaisten perusoikeus. Liikkuvasta lapsesta tulee liikkuva ja onnellinen aikuinen. Liikkuvasta työikäisestä tulee hyväkuntoinen ja työssä jaksava kuntalainen. Liikkuvasta seniorista tulee vireä ikäihminen. Liikkuva suomalainen on hyvinvoiva suomalainen.
Aikuisväestöstä jopa 80 % istuu paikallaan koko valveillaoloajan. Arkiliikuntaa on yksinkertaisesti liian vähän. Liikkumattomuutta vähentäviä toimia onkin tarpeen suunnata sellaisiin kohderyhmiin, joiden liikkumisesta on syytä olla eniten huolissaan: lapset, nuoret, työttömät.
Ikäihmiset, omaishoidettavat ja heidän hoitajansa ovat eräs tärkeä ryhmä. Ikääntyneiden liikkumisen mahdollistavat ympäristöt, liikuntaneuvonta ja monipuolisten liikuntaohjelmien
tarjoaminen voivat merkittävästi hidastaa toimintakyvyn heikkenemistä ja pidentää itsenäistä kotona asumista sekä lisätä ikääntyneiden ihmisten elämän sisältöä ja itsemääräämisoikeutta. Kuntoa ylläpitävä ulkoilu ja lihasvoiman ja tasapainon harjoitukset taas ehkäisevät kaatumisvammoja, jotka tapahtuessaan johtavat nopeasti laitos-kierteeseen ja elämänlaadun laskuun. Tähän on panostettava.
Omaishoidettavia on maassamme kymmeniä tuhansia, heistä noin kaksi kolmasosaa yli 65-vuotiaita. Omaishoitajia on yli 40-50.000 ja heistä yli 75-vuotiaita 25 %. Alimitoitetut palvelut uuvuttavat omaishoitajat ja ylimitoitetut palvelut ovat poissa niitä tarvitsevilta. Omaishoitajat tekevät arvokasta työtään 24 tuntia vuorokaudessa. Näiden omaishoitajien jaksamisesta on huolehdittava. He eivät yksin jaksa liikuttaa ja kuntouttaa omaistaan, kun arjenkin pyörittämisessä riittää töitä. Nyt on panostettava näihin omaishoitajiin. On annettava kaikki mahdollinen tuki heille, jotka kotona puurtavat rakkaansa kanssa. On annettava kuntoutusta, vertaistukea, seurattava heidän jaksamistaan, ennaltaehkäistävä väsymystilat. Jokainen päivä, minkä omaishoidettava pärjää omassa kodissaan avun turvin, on hänelle sitä parhainta hoitoa ja hoivaa. Se on myös yhteiskunnan harteilta pois, rahallisesti.
Entä omaishoitajat? Heille on järjestettävä lakisääteiset ja ruhtinaalliset 3 vapaapäivää kuukaudessa, asiointivapaat ja mahdollisuus muihinkin ihmissuhteisiin. Heidän jaksamistaan voidaan ja pitää tukea kaikin tavoin, myös terveyttä edistävällä liikunnalla, tuolla ilon ja onnellisuuden lähteellä ja näin he saavat hengähdystauon arjen raskauteen. Kuntien suoranainen velvollisuus on järjestää ilmaiset kuntouttavan liikunnan tilat ja ohjauksen näille hiljaisille puurtajille, jotka eivät paljoa pyydä. Onko näin tehty? Tässä on kyse ennaltaehkäisystä, omaishoitajien jaksamisesta. Heilläkin on oikeus hengähtää. Ja heiltäkin pitää kysyä: ”Mitä sinulle kuuluu?” ”Voinko auttaa?”
Riitta Lalla